lauantai, 4. elokuu 2007

Home sweet home .

Seurusteltuani viime päivinä lähinnä 30 vuotta sitten Ruotsiin (ja sitä kautta Kiinaankin) lähteneiden sukulaisieni kanssa, olen päätynyt pohtimaan yhä uudelleen ja uudelleen oman suvun ja isänmaan merkitystä.

Näin lausuu ah-niin-viisas-Wikipedia otsikolla isänmaallisuus:

"Isänmaallisuudessa oma isänmaaksi koettu valtio tai kansa asetetaan etusijalle muihin nähden, eikä oman kansan tai valtion etuja vastaan toimita."

Hyvä on. Tuomitkaa tai olkaa tuomitsematta, mutten vaan yksinkertaisesti voi sille mitään, että sana "isänmaallisuus" saa minut tuntemaan kuvotusta. Aivan, kuvotusta. Kiitos näiden uljaiden, katuja (ja ammattikoulujen autolinjoja...) valloittavien suomi finlandien, joiden Suomi leijona-lippis on mitä ilmeisemmin kuumaliimattu takaraivolle ja arvokkaimman omaisuuden pystiä pitelee mikäpä muukaan kuin hopeinen Suomi leijona-kaulakoru (Hinta Kultajousessa 30 euron tietämillä)! Tätähän tämä oikea isänmaallisuus on, eikö? Venäläiset on ryssiä, ruotsalaiset hinttejä, kaikki muut pelkkää likaista verta ja tietenkin PS. Karjala takaisin öri öri.

 * * *

Kuukausi sitten oltiin matkalla serkun rippijuhliin, kun näitä perinteisia suomalaisia maisemia katsellessani päähäni pälkähti avainkysymys: miksi meidän kannattaisi olla Suomesta ja suomalaisuudesta (en halua sanoa "suomalaisuudestamme", ei se ole mikään vitun omistuskappale) ylpeitä? Pohtivatko nämä aidot "isänmaan ystävät" aka suomi finlandit koskaan samaa kysymystä? Heitämpä villin veikkauksen, että 1) eivät pohdi, ja 2) jos pohtisivat, eivät saisi samoja vastauksia kuin minä.

Joten: miksi minä olen ylpeä Suomesta? Listan kärkipäähän nousee automaattisesti luonto; järvet, metsät ja sininen taivaankansi (jonka kaltaista ei muuten todistettavasti ole missään muualla!) sekä ikävä kyllä vähenemään päin olevat neljä vuodenaikaa; talvet kahden metrin lumikinoksineen, keväät leskenlehtineen, hyttysen puremien raapimiseen kulutetut kesät sekä syksyt, jolloin postilaatikollekaan ei pääse kuin soutuveneellä (ainakin meidän parkkipaikkojen viemärit yskii vettä enemmän kuin nielee).

Ei tietenkään pidä unohtaa tätä ilmansuuntaa. Pieni, kuulemma aivan perkeleen sisukas maa pohjoisesta. 40 asteen pakkaset ja hampaat irvessä eteenpäin, viedäämpä vielä maailmalle sitä oopperalaulajan äänellä sävytettyä rymistelyä, lovemetalia ja selloja, ja meillä on pienten mutta sitäkin äkäisempien, fasismiin kallistuvien pohjolaisten maine. Niin, älkää unohtako, että tiistaina Buenos Airesissa Suomi rinnastettiin natsismiin. Voi tätä juhlaa!

Voidaan tulla sanomaan, että "hei ei ei, eihän Suomi ole fasistinen maa ja muistakaapa ne muka-fasistiset ryhmät, jotka Neuvostoliitto halusi alas sodan päätyttyä". Olivatko Lotat fasistisia? Eivät olleet. Mutta älkää tulko sanomaan, ettei Suomi ole rasistinen maa. Jos tulette, ehdotan suurempaa tarkkaavaisuutta ympäristönne suhteen.

Eikä minulla ole mitään syytä olla ylpeä siitä, miten kohtelemme toisia(mme) ja niitä, joilla on erilainen tausta, oma kotimaa, oma uskonto, oma ihonväri. Ei mitään.

Olen valmis sanomaan itseäni isänmaalliseksi; sellaiseksi, joka on ylpeä siitä maasta josta tulee ja siitä kielestä mitä puhuu. En vain ole valmis rinnastamaan itseäni niihin, jotka mielestään ovat ylempänä kuin "ryssät", "hintit" ja "muu roskasakki".

Ja näin Wikipedia lausuu nationalismista:

"Nationalismi eli kansallisuusaate on yhteiskunnallinen aate, jonka mukaan yhteiskunnat järjestyvät parhaiten yhtenäisen väestön, kansan, varaan. Poliittisena liikkeenä se pyrkii luomaan kansallisesti yhtenäisiä kansallisvaltioita tai itsehallintoalueita ja vastustaa monikansallisia valtioita."

Joten olkaapa te nationalisteja, minä olen isänmaallinen.

* * *

 Katson silmiin niitä, jotka ovat syntyneet ennen minua ja ovat syynä siihen, että minä olen tässä nyt. Kuuntelen kuinka he puhuvat ja tunnistan itseni; katselen heitä ja tunnistan itseni. Neljä päivää sitten sain takaisin kummisetäni, jota en ole nähnyt 10 vuoteen ja joka on minulle kuin Sirius Harrylle, ja vasta silloin tajusin, kuinka olen vasta viime aikoina tajunnut, että nämä ovat osa minua.

Onpa hyvä olla kotona,

- Sara Samm Sammy Samantha .

 

PS. Yllä mainitut Wikipedian artikkelit oli jätetty lähteettömiksi ja merkitty otsikon "politiikka" alapuolelle. Hmm... ehkä tästä lisää myöhemmin.

PPS. Lähden huomenna (toivottavasti...) auringon alle Vantaan Korsoon, ankkarockailemaan. Suunnitelmissani oli alunperin tutustua lähemmin erääseen nuoreen herraan, mutta toisin kävikin kun tämä ilmoitti "jättävänsä tulematta", koska "ei halua ongelmiin", koska "saattaisi neekereitä nähdessään käydä väkivaltaiseksi". Hei ihan jees ettet tule !

 

torstai, 2. elokuu 2007

A lot of booty, buddha, tuna sandwiches and Amarula !

Hello, Silver !

Pistin pääni taas mitä ilmeisemmin yhteen maailman syvimpään kaniininkoloon. Ei tästä enää puutukaan kuin punainen ja sininen pilleri ja aurinkolasit.

Yhä uudelleen ja uudelleen vannotan itselleni, etten missään nimessä koskaan milloinkaan enää aloita mitään uutta. Tai ainakaan mihin liittyy internet, uudet tuttavuudet ja itsensä paljastaminen. Nähtiinhän se jo Livejournalin ( = Lovejournalin indeed) kanssa, ettei todellakaan kannata kirjoittaa itseään muiden näkyviin ja ajan kanssa jopa kosketeltaviin ...

Mutta sitten päädyn pohtimaan, että hei; mitä jos me emme koskaan aloittaisi mitään uutta? Suuremmassa mittakaavassa vähintään kuolisimme sukupuuttoon. Pienemmässä mittakaavassa sanottuna pysyisimme kenties jopa järjen puitteissa ja sitähän ei pidä sallia.

Aloittaminen voi olla vaikeampaa kuin uskoisi. Minun tapauksessani kuvaan hyppää sekä häpeä, inspiraation puute että katkeileva kiinnostus. Lisätäänpä tähän kuvaan vielä sitten ne tuntemattoman silmäparit, jotka juoksevat näiden sanojen yli ja luovat jonkinlaista mielikuvaa itse kirjoittajasta eli MINUSTA. O-ou. Tämä ei tainnut ollakaan kovin hyvä idea ...

Mutta mitä jos aina juoksisimme hyvien ideoiden perässä? Minne jäisivätkään nuo ah-niin-ihanat-mielialaa-kohentavat-konfliktit, kuten sataa tuntia vilkuttava poissaolotuntitaulukko, luokanvalvojan/kanslistin/lehtorin/pomon/äidin/isän/isovanhempien vihaistakin vihaisemmat puhelut, budjettia hajoittavat ryyppyreissut, ojanpohjalta heräämiset krapula-aamuina ja "mutta kun kaikkea pitää kokeilla"-selitykset? Huomaamme kenties vähitellen, kuinka kipeästi tarvitsemme vähemmän hyviä ideoita, koska mikä olisikaan parempaa kuin tulla uskoon putkassa.

Tällä edetään,

- Sara Samm Sammy Samantha . 

 

PS. Olen arkikieltä käyttäen aivan vitun kyllästynyt ihmisiin, jotka uskaltavat tulla kertomaan omia mielipiteitään kommenteissaan. Häpeäisitte ! Teitä en kaipaa !

Edelleen rakkaudella.