Hello, Silver !

Pistin pääni taas mitä ilmeisemmin yhteen maailman syvimpään kaniininkoloon. Ei tästä enää puutukaan kuin punainen ja sininen pilleri ja aurinkolasit.

Yhä uudelleen ja uudelleen vannotan itselleni, etten missään nimessä koskaan milloinkaan enää aloita mitään uutta. Tai ainakaan mihin liittyy internet, uudet tuttavuudet ja itsensä paljastaminen. Nähtiinhän se jo Livejournalin ( = Lovejournalin indeed) kanssa, ettei todellakaan kannata kirjoittaa itseään muiden näkyviin ja ajan kanssa jopa kosketeltaviin ...

Mutta sitten päädyn pohtimaan, että hei; mitä jos me emme koskaan aloittaisi mitään uutta? Suuremmassa mittakaavassa vähintään kuolisimme sukupuuttoon. Pienemmässä mittakaavassa sanottuna pysyisimme kenties jopa järjen puitteissa ja sitähän ei pidä sallia.

Aloittaminen voi olla vaikeampaa kuin uskoisi. Minun tapauksessani kuvaan hyppää sekä häpeä, inspiraation puute että katkeileva kiinnostus. Lisätäänpä tähän kuvaan vielä sitten ne tuntemattoman silmäparit, jotka juoksevat näiden sanojen yli ja luovat jonkinlaista mielikuvaa itse kirjoittajasta eli MINUSTA. O-ou. Tämä ei tainnut ollakaan kovin hyvä idea ...

Mutta mitä jos aina juoksisimme hyvien ideoiden perässä? Minne jäisivätkään nuo ah-niin-ihanat-mielialaa-kohentavat-konfliktit, kuten sataa tuntia vilkuttava poissaolotuntitaulukko, luokanvalvojan/kanslistin/lehtorin/pomon/äidin/isän/isovanhempien vihaistakin vihaisemmat puhelut, budjettia hajoittavat ryyppyreissut, ojanpohjalta heräämiset krapula-aamuina ja "mutta kun kaikkea pitää kokeilla"-selitykset? Huomaamme kenties vähitellen, kuinka kipeästi tarvitsemme vähemmän hyviä ideoita, koska mikä olisikaan parempaa kuin tulla uskoon putkassa.

Tällä edetään,

- Sara Samm Sammy Samantha . 

 

PS. Olen arkikieltä käyttäen aivan vitun kyllästynyt ihmisiin, jotka uskaltavat tulla kertomaan omia mielipiteitään kommenteissaan. Häpeäisitte ! Teitä en kaipaa !

Edelleen rakkaudella.